Too much smile gets a girl in trouble..

Mulla olikin sitte tälle vaihtovuodelle vähän erilainen alotus, sillä mä pääsin sairaalaan. En nyt selitä miksi, mutta kumminki. Sairaalassa tulikin vietettyä aikaa keskiviikosta maanantaihin. Tän sairaalareissun jälkeen uskaltaisin väittää, että sairastan mieluummin täällä Itävallassa, kun Suomessa. Tuli sellanen tunne, että täällä lääkärit ja hoitajat välittää paljo enemmän musta, ku mitä Suomessa on tuntunu. Täällä mut myös tutkittiin paremmin, tehtiin paljo kokeita, että saadaan selville, mikä mulla on. Oon samojen asioiden kanssa ollu sairaalassa Suomessakin, mutta mut on vaa aina lähetetty kotiin, et sä oot ihan fine. Silti on pitäny sinne aina palata. Täällä ei lähetetty kotiin, vaan otettiin enemmän tosissaan mun sairastaminen.

Vaikka sairaalassa oli aika tylsää, tykkäsin toisaalta olla siellä. Ne hoitajat oli niin mukavia, ne tuli aina jutteleen mulle, ne silitti päätä ja heitti mun kanssa läppää. Oli ylipäätään paljo ystävällisempiä, ku mitä Suomessa ihmiset on. Siellä sairaalassa oli sellanen mieshoitaja, nimeltä Heinrich, joka oli maailman ihanin! Siitä tyypistä niin näki, että se on NIIN oikeessa ammatissa. Se valas kyllä aina huoneen, ku se tuli sisälle aina levee hymy kasvoilla. Heinrich oli myös tosi kärsivällinen ja ystävällinen. Se jutteli mulle paljo ja heitti läppää. Samoin mun suosikeiks muodostu Heinrichin lisäks sellaset Sandra ja Christina. Aivan ihania! Niin lämpimiä ja ystävällisiä ihmisiä. Olin myös ilosesti yllättyny, että ymmärsin siellä sairaalassa melkein kaiken saksaks, ja puhuin ite niiden kanssa saksaa. Jos en ymmärtäny, sitte pyysin selittään englanniks, tai selitin itte englanniks, jos tuli täysin stoppi, mutta ei kyllä tarvinnu montaa kertaa enkkua käyttää. Se yllätti, koska ei oo kuitenkaan kauheen aktiivisesti tullu luettua sairaalaan liittyvää sanastoa tai sitä muutenkaa käytettyä. Lääkärit ja sairaanhoitajat kaikki kysy aina, että mitä teen Innsbruckissa ja mitä opiskelen yms ja ne sitte kärsivällisesti tavallaan autto mua oppiin saksaa ja pari lääkäriäkin totes, et täällähän sä opit sitte saksaa myös. Tottahan se, parhaiten oppii paikan päällä tiettyjä sanastoja. Eikä nyt oo enää niin korkeeta kynnystä mennä uudelleen sairaalaan/päivystykseen, jos on tarvetta, ku teki muutaman päivän visiitin sinne heti alkuun. 

 Nyt oon taas sitä mieltä, ettei mua ois pitäny ikinä päästääkkään pois sieltä sairaalasta, ku oon oikee ongelmamagneetti! Onnistuin oikein hienosti hankkimaan itselleni stalkkerin, joka ei nyt jätä rauhaan. Tulee mun kotiovelle, hankki mun numeron jostain, viestittelee, soittelee. Kertoo, kuinka mä oon ollu nyt sille merkki Jumalalta ja sen elämän rakkaus. Ihan aikuisten oikeesti, tosi karmivaa. He really freaks me out! Yks mun kaveri sano "too much smiling gets a girl in trouble". Jos tälläsenä jatkuu, ku yrittää ystävällisesti hymyillä, niin mä en kyllä hymyile enää ikinä. Ei ihan unelma-alku vaihtovuodelle, että onnistuu hankkimaan myös stalkkerin! Siltikään, vaikka on tullu jo sairaalareissu ja stalkkeri kuvioihin, ei oo sellasta fiilistä, että haluaisin kotiin. Ei ne saa mua niin pelokkaaks tai järkyttyneeks silti, että tulis itku kurkkuun, et haluun kotiin. Kyllä kuitenkin mieluusti haluisin tosta stalkkerista eroon..

Sinä aikana ku olin sairaalassa, tuli myös mun serkku vierailulle. Malla oli varannu lennot aikoja sitten jo, ja nyt sitte joutuki yksin kierteleen Innsbruckissa. Oli kyllä ihanaa, että oli joku tuttu, joka kävi kattomassa. Istuttiin Mallan kanssa sairaalan eri kahviloissa ja "Patienten Aufenhalt"- tilassa rupattelemassa ja Malla kuskas mua pyörätuolilla. Kyllä tosin mun yks itävaltalainen kaveri, Wolfi, kävi myös kattomassa mua. Ja mun kämppis (jota en ollu ennen sairaalareissua ees tavannu) oli käyny ettimässä mua, muttei ollu löytäny. Se oli ollu hirveen huolissaan kuulemma musta ja se onki pitäny musta nyt huolta. En kyllä osaa kuvitella, että kukaan suomalainen tekis noin, niinku mun kämppis. Edelleenkin sanon, että täällä tuntuu, että välitetään enemmän. Tai siis, sellasetki, joita ei niin hyvin vielä tunne, on tosi ystävällisiä ja välittää miten sulla menee.

Tapasin myös tässä tänään mun ESN Buddyn, Kristinan. Aivan ihana ihminen! Sovittiin jopa jo, että mennää kiipeileen yhdessä, ku tuli puheeks, että molemmat kiipeillään :)